JR-Pukutalon elefantti jaksaa yhä keinuttaa lapsia

JR-Pukutalo on Riihimäen keskustassa sijaitseva lastenvaatteiden erikoisliike, joka on Euroopan vanhin lastenvaateliike ja yksi vanhimmista edelleen toiminnassa olevista keskustan kivijalkaliikkeistä. JR-Pukutalo on aloittanut toimintansa vuonna 1948 ja toimii yhä likimain samalla paikalla kirkkoa vastapäätä sijaitsevassa korttelissa Hämeenkadulla.

JR-Pukutalon kauppias Satu Ylipekka kertoo, että pienen kivijalkakaupan vahvuutena ovat palvelu ja pitkäaikaiset asiakassuhteet. Moni JR-Pukutalossa lapsena asioinut aikuinen muistaa myymälän punaisen elefanttikeinun. Kauppias kertoo, että keinu on yhä myymälän keskipiste, ja tämän päivän lapsiasiakkaiden kovassa käytössä.

– Meillä käy perheitä, joissa on JR-Pukutalon asiakkaita jopa neljännessä polvessa. Tiedämme, millaisia tuotteita vakioasiakkaat haluavat, tunnemme lapset ja heidän kokonsa sekä osaamme antaa neuvoja tuotteiden hoitamiseen, Satu Ylipekka luettelee.

Pieni yritys on Ylipekan mukaan myös käänteissään paljon ketterämpi kuin iso kansainvälinen nettikauppajätti. Asiakkaita palveleva henkilökunta päättää itse valikoimasta, joten erilaiset tarpeet ja toiveet on helppo ottaa huomioon.

”Meillä käy perheitä, joissa on JR-Pukutalon asiakkaita jopa neljännessä polvessa.”

– Ei meillä ole erikseen sisäänostajia, vaan jos asiakas haluaa jotain, mitä hyllystä ei sillä hetkellä löydy, se on helppo ottaa nopeasti mukaan valikoimaan, Satu Ylipekka kuvailee.

Mukaan Supportti.fi-verkkopalveluun JR-Pukutalo lähti saadakseen lisää näkyvyyttä verkossa. Ylipekan mukaan on hienoa, että Riihimäen kaupunki on lähtenyt mukaan esittelemään ja tukemaan yrittäjiään myös uudenlaisen verkkopalvelun avulla.

– Osallistumme aina erilaisiin tempauksiin ja tapahtumiin, jotta Riihimäen keskusta kehittyisi ja pysyisi elävänä.